Pieni tilkka - iso jännitys

Pieni tilkka - iso jännitys

Kiinteiden ruokien aloitus on käsillä! 

Filipillä taitaa olla kaikki valmiudet hanskassa: hän osaa viedä tavaroita suuhunsa, istua syöttötuolissa ja hän on super kiinnostunut siitä, kun me syömme.

Vielä kaksi viikkoa sitten hänelle riitti se, että ruokapöydässä isänsä sylissä istuessaan hän sai käteensä lelun. Vaan ei enää! Ne syyttävät katseet kun hän ei pääsekään jaolle tacoista tai mistä ikinä! 

Ikääkin on riittävästi: 5,5 kuukautta.

Mikä pidättelee? 

No se, että  ennen kiinteiden aloitusta meidän pitäisi kokeilla reagoiko Filip vielä äidinmaidon kautta lehmänmaitoon refluksioirein. Filipillä on siis allergia, joka ilmenee refluksioirein, jos minä syön jotain, jossa on lehmänmaitoa. 

Tai siis eihän meidän nyt mikään pakko-pakko sitä kokeilla ole, mutta tulimme Filipiä hoitavan allergologin kanssa siihen lopputulokseen, että nyt olisi hyvä hetki. 

Jaa, miksi?

Koska Filipin sisarukset ovat molemmat olleet sekalaisille ruoka-aineille allergisia. Refluksioireita heillä ei ole ollut, mutta atopiaa ja muuta sellaista. Ja vaikka aina lähdetään siitä olettamuksesta, että vauvalla ei allergioita ole, ei vaikka lähisukulaisilla olisikin, nostaa tämä tiettyä todennäköisyyttä, että Filipkin saattaa saada oireita ties mistä. Ja Filipin taustalla se tarkoittaisi luultavasti refluksioireita. 

Käytännössä:

Jos emme lehmänmaitoa testaa nyt, jää testaaminen hamaan tulevaisuuteen. Uusia ruoka-aineita kun tulee mukaan ripeässä tahdissa tällaiselle melkein puolivuotialle. Jos siinä välissä alan kokeilla maitoa, voi olla hankalaa sitten tietää tuliko oire maidosta vai jostain mitä FIlip itse söi. 

Toki toinen vaihtoehto olisi sekin, että minä jatkan maidottomalla. Ei tämä maidottomuus oikeastaan ole ollut edes vaikeaa. En kaipaa juuri mitään lehmänmaitomaailmasta. Mutta veikkaan jokaisen imetysdieetillä olevan allekirjoittavan tämän: ei dieettiä kuitenkaan huvikseen viitsi tehdä. 

Vaikeaa ei ole ruuanlaitto maidottomana tai edes juuston himoissa eläminen. Juusto kun on ainoa asia, jota näiden lähes sadan maidottoman päivän aikana olen kaivannut. Kaikki muu on korvattavissa. Olen jopa löytänyt uusia suosikkeja, joista en tule luopumaan ikinä. Esimerkiksi kauramaito lyö lehmiksen niin sata-nolla jäälattessa, että paluuta utaretuotantoon ei ole tapahtumassa. En edes aloita siitä, miten ihania soijarahkoja tai vegaanisia jätskejä on olemassa! 

Hankalaa on lähinnä se henkinen puoli: jokaisen pakkausselosteen syynääminen, jännittäminen ymmärsikö ravintola varmasti sen, että maidoton ei ole sama kuin laktoositon. Ja muiden asenteet.. "Ihme höpö-höpöä tuollainen."

Isoin asia on jatkuva pelko siitä, syökö jotain väärää, josta rakas nyytti saa karmean olon. 

Siksi testaamme nyt. Ja jos tulos on se, että Filip ei maitoa kestä, jatkan ilomielin maidotonta linjaa. Ja toisaalta, jos oireita ei tule: helpotus omalla tavallaan. 

thumb_P1010799_1024.jpg

Kävi niin onnekkaasti, että pakkasesta löytyi pieni purkillinen maitoa, jonka pumppasin synnärillä. Silloin maito oli vielä vahvasti mukana. 

Aloitamme testauksen sillä.

Mahtavaa, sillä nyt ei tarvitse mahdollisesti "pilata" tisseissä olevaa maitoa, vaan näemme jo ehkä tuon n. 30 ml pullon jälkeen mikä tilanne on. 

En tiedä voiko tätä jännitystä ymmärtää ellei omassa kodissa ole allerginen refluksikko asunut. 
Pelottaa antaa tuo pullollinen. Tuntuu todella ristiriitaiselta tehdä niin. 

Kun on viikkojen ajan tehnyt kaikkensa ettei maitoa pääse omaan ruokavalioon ja sitä kautta vauvaan, ja nyt on tieten tahtoen sitä antamassa.. Se tuntuu hullulta! 

Mutta se tuntuu samaan aikaa tarpeelliselta. 
Eikä siksi, että pääsisin upottamaan hampaani juustoa valuvaan pizzaan, josta olen nähnyt jopa unia. EIkä siksi, että olen nähnyt myös painajaisia siitä, että olen vahingossa syönyt kermavaahtoa.

Aivan vain arjen, ja Filipin ja oman jaksamisen kannalta on hyvä katsoa tämä kortti. 

Sillä kuten aiemmin totesin: huvikseen näitä dieettihommia ei kukaan tee. Mutta jos sille on syynsä, jaksaa taas ilomielin :) 

Toivottakaa onnea! 

thumb_P1010802_1024.jpg

Aiemmat postaukset tähän aiheeseen liittyen pääset lukemaan täältä: 

Silent reflux -epäily 
Diagnoosi: refluksi
Maidoton imetysdiettikokeilu
Seitsemän maidonta viikkoa, refluksikuulumiset

PS. Neuvoa en ketään voi, mutta huikkaan suosituksen, että jos olet alkamassa jollekin ton-ton-ton -dieetille: PUMPPAA ENSIN PAKKASEEN, ja aloita sitten välttämistaistelu. Ja merkitse pussiin noin suurinpiirtein mitä olit syönyt. Voit sitten "altistaa" kotona sillä pumppumaidolla ja tarvitse tosiaan "pilata" tissimaitoa, jos vaikka oireita tulisikin. 

PPS. Onni on allergologi, jonka mielestä näemme äidinmaidon kautta riittävästi sen, reagoiko vauva lehmikselle. 
Hiihtäkööt ne muut käypä hoitoineen kuuseen, joiden mielestä vauva ei voi saada oireita äidinmaidon kautta. 

Erkka best <3

Simppelin saunavuorolla + alekoodi Biodellyyn & kuorintaresepti

Simppelin saunavuorolla + alekoodi Biodellyyn & kuorintaresepti

Sormiruokailijan eväskassi + arvonta & alekoodi

Sormiruokailijan eväskassi + arvonta & alekoodi