Mitä kaikkea puolitoistavuotias kaksikielinen taapero osaa sanoa?
Onko puhumaan oppiminen jotenkin erilaista, kun lapsella on kaksi kieltä?
Tämä on enemmänkin kysymys. En tiedä vastausta edes meidän lastemme kohdalla.
Mutta varmasti se vaikuttaa. Tietysti niin.
Ja tämä on aihe, josta kuulisin mielelläni teidän kokemuksianne. Ja jos olette törmänneet tutkimuksiin aiheesta, olisi kiva jos linkkaisitte niitä kommenttiboksiin muidenkin iloksi ja kertoisitte omista kokemuksistanne.
Minun tämän aiheen “opiskeluista” kun on jo useampi vuosi, joten kaikkea uutta on varmasti tullut.
Me olemme tässä perheessä eläneet kaksikielistä arkea jo yli yhdeksän vuotta. Jokaisen kolmen lapsemme kohdalla sanoja on tullut eri tavalla, eri tahdissa. Kaksikielisyys on varmasti vaikuttanut jokaiseen heistä, mutta koska muunlaiseen, eli yksikielisyyteen, ei ole vertailukohtaa, on todella vaikeaa sanoa miten.
Esikoisemme oppi puhumaan verrattain myöhään, mutta oliko syynä kaksikielisyys vaiko piirre hänessä? Keskimmäinen lapsemme käyttää niin suomea kuin ruotsiakin sujuvammin kuin esikoinen tässä iässä (4,5), mutta sekin voi olla sattumaa. Aivan kuten sekin, että perheen kuopus tuottaa nyt puhetta nopeammassa tahdissa kuin sisaruksensa. Ehkä hän vain kuulee jutustelua paljon enemmän kuin isosiskonsa ja -veljensä aikanaan samassa iässä (kun perhekin on isompi) ja siksi hänen sanavarastonsa on laajempi. Onhan meitä tässä perheessä jo viisi jäsentä. Perheen kolmantena lapsena hänen on myös täytynyt varhain opetalla “ottamaan huomio ja kertomaan haluamansa”, sillä verrattuna vaikka esikoiseen, aikaa hienovaraisten vihjeiden tulkintaan ei vanhemmilla ole samalla tavalla nyt kolmen lapsen kanssa kuin oli aikanaan yhden kanssa. Pitää oppia kertomaan mitä on vailla.
Viimeksi kun kirjoitin blogiin kaksikielisyydestä, elettiin marraskuuta ja perheessämme oli vielä puhumaton hieman alle kymmenkuinen vauva. Nyt tuo samainen kaveri on venähtänyt taaperoksi, jolla on ikää 1v 7kk.
Jos luit tuon aiemman postauksen, tiedätkin jo miten kaksikielisyys meillä toteutuu käytännössä.
Lyhyesti: Minä puhun lapsille aina suomea ja äidinkielenään ruotsia puhuva puolisoni vastaavasti pelkästään ruotsia. Keskenämme me aikuiset puhumme suomea. Koska minä ymmärrän lähestulkoon kaiken, mistä lapset isänsä kanssa ruotsiksi juttelevat, käymmekin keskustelut yhdessä niin, että lapset vain vaihtavat kieltä kun vastaavat minulle. Lähinnä tämä kyllä koskee vain yhdeksänvuotiasta esikoistamme, sillä keskimmäinen (4,5v) on vasta viimeisen parin viikona aikana alkanut erottaa kielet toisistaan. Hän käyttää niitä sanoja, jotka ensimmäisenä mieleen tulevat, mutta kyselee aika usein nykyään jotain sanoessaan: “Puhunko nyt suomea vai svenskaa?”
Pieni kuopuksemme alkoi tapailla ensimmäisiä sanojaan pian yksivuotissyntymäpäiviensä jälkeen. Aloin pitää sellaisista sanoista kirjaa, jotka jäivät hänellä varastoon ja joita hän käyttää aktiivisesti.
Tällaiselta näyttää sanalista suomea ja ruotsia puhuvan pienen taaperon kohdalla nyt:
SUOMI
Kakka
Ätä (äiti)
Tätä
Nälkä
Ei sattunu
Ei haitta
Pappa
Pappa ei oo tääl
Kato
Kukka
Kiitos
Ei
Joo
Ai ai
Pois
Apua
Loppu
Juju (naapurin koiran nimi)
Noa (veli)
Iijish (Iris = sisko)
Anna
Tämmönen
Toinen
RUOTSI
amppu (famppo = syliin)
kak-kak (tack-tack)
Hejdå
Pappa
Titta
På (kun haluaa kengät “på” )
Kå (skål)
MUUT
Hei
Tadaa
Oh-hoh
Paljon vai vähän?
Tässä kohtaa juuri sopivasti siihen, että ymmärrämme ja tulemme ymmärretyiksi.
Passiivisen sanavaraston laajuus on sellainen, jota ällistelen päivittäin nykyään.
”Ota vaatteet pois, mennään suihkuun. Vie vaippa roskikseen.” JOO! Ja jo alkaa tapahtua.
”Tule tänne halimaan, saanko antaa suukon?” KIITOSH! Ja pusuja päälle.
”Haluatko lisää jotain (lautaselle)?” TOINE OMPPU!
On niin loputtoman siistiä, kun lapsi kasvaa ja opimme kommunikoimaan keskenämme. Paljon tässä on vielä sanatonta, mutta päivä päivältä pääsen taas tämänkin pienen ihmisen mielenliikkeistä paremmin perille.
Kuka sinä olet oikeastaan? Kerro äidille <3