Iltaralli: mitä nelivuotiaan nukkumispulmille ehti tapahtua viikossa?

Saatoit ehkä viime viikolla lukea postaukseni, jossa kerroin sietämättömäksi käyneestä iltarallista, jonka pääsyylliseksi epäilin päivähoidossa nukuttuja päikkäreitä.

Jos luit ja olit vieläpä yksi monista kommentoijista: kiitos.

Keskustelu oli osin surullista luettavaa: niin monella on ollut tai on edelleen illat ja puolet öistäkin aivan tuskaa siksi, että lapsi ei ole päiväunet nukuttuaan valmis yöunille tolkulliseen aikaan.

Kommettikenttään mahtui myös ilahduttava määrä vertaistukea ja näkemyksiä “molemmilta puolilta”, eli niin perheiltä kuin varhaiskasvatuksen ammattilaisiltakin. Samalla puolellahan tässä silti ollaan, mutta joskus asioita tulee katsottua omasta vinkkelistä.

Kiitos siis jokaiselle! Ja kommentoida saa tottakai edelleenkin.

Pikakelauksena heille, jotka eivät tuota edellistä postausta ole lukeneet:
Meillä illat venyvät puolille öin, jos nelivuotiaamme nukkuu päiväunet, tai ainakin jos ne nukutaan liian myöhään tai ne ovat liian pitkät. Viikkojen ajan olemme taistelleet nukkumaanmenon kanssa ja vaikka iltarutiinit ovat olleet kunnossa, uni ei ole tullut. Samalla koko perhe on pahimmillaan joutunut valvomaan, myös tokaluokkalainen, jolla on aamulla herätys kouluun.

Kissan ja uniasioiden pöydälle nostamisesta päivähoidon kanssa on nyt tasan viikko. Meidän, ja varsinkin nelivuotiaan lapsemme, onneksi tämän unipulman ratkominen päivähoidon kanssa sujui lopulta hienosti vaikka alku vähän tahmea olikin. Veikkaan, että siellä päässä ei oltu aivan kartalla siitä, miten isosta ongelmasta oli kyse, mutta kun se ymmärrettiin, alkoi tapahtua.

Sovimme siis yhdessä, että lapsemme ei enää nuku kuin maksimissaan 30 minuutin päiväunet ja vain siinä tapauksessa, että hän nukahtaa lähes välittömästi. Hänen ei siis anneta nukahtaa enää vaikkapa klo 13.15. Kuunneltuaan sadun ja levättyään puolisen tuntia, hän saa nousta ja mennä hiljaisiin puuhiin.

Samana päivänä kun sovimme nämä uudet toimintaperiaatteet, tapasimme myös päivähoidon yhteydessä välillä tavattavissa olevan perhetyöntekijän, joka totesi iltarutiinimme hyviksi, mutta antoi muutaman vinkin. Tärkeimmäksi niistä osoittautui varmaankin se, että mitään keskusteluja ei käydä enää hyvän yön toivotusten jälkeen. Käyttäisimme jatkossa vain käsimerkkejä osoittamaan että “Pää tyynyyn” (rauhallinen liike kämmenellä alaspäin") ja “Hiljaisuus.” (sormi suun edessä). Koko homman pointtina on olla määrätietoisen lempeä.

Perthetyöntekijä suositteli, että riippumatta siitä mihin aikaan lapsi on mennyt nukkumaan, hänet herätetään klo 7.30. Noh, hetken päästä näette, että se ei aivan ole pitänyt. Liha on heikko. Tällä kuitenkin haetaan sitä, että rytmi pysyisi suht samana koko ajan. Mutta siinä vaiheessa kun koko muu perhe nukkuu, on todella vaikeaa itse nousta ylös ja repiä lasta hereille viikonloppuna. Ja on sitä arkenakin hiukan liukumaa käytetty..

Lisäksi sovimme puolisoni kanssa että hän siirtyy nukuttamaan kuopuksen meidän makuuhuoneeseemme ja samaan paikkaan menee nukkumaan esikoisemme alkuyöksi. Näin kuopus ei näe minua (ja vingu perääni) ja esikoisen ärsyttäminen ei käy keskimmäiselle ohjelmanumerosta. Kun nukkumaanmeno sitten koittaisi, minä kannustaisin lasta pysymään sängyssään sillä, että lupaan tulla kurkkaamaan häntä, jos hän on hetken aikaa pysynyt pää tyynyssä.

Olen nyt viikon ajan pitänyt kirjaa keskimmäisen heräämisistä, päiväunista ja nukahtamisista.

Tässä kohtaa haluan muistuttaa, että aiemmin hän saattoi kukkua hereillä klo 00.00 asti, vaikka sänkyyn mentiin 20-21. Yöunet jäivät pahimmillaan kuuteen tuntiin.

Vanhojen iltarutiinien, uuden “kommunikoimattomuuden” ja rajattujen päiväunien kanssa tilanne näyttää nyt tältä:

PÄIVÄ 1, keskiviikko
Heräsi: 08.00
Päiväunet: ei
Sänkyyn: 21:00
Nukahti: 22:30

Ensimmäinen ilta meni lapsella hieman ihmetellessä, että mikäs tämä tällainen konsepti on, jossa äiti “vahtii” nukahtamista ja ei puhu. Aiemmin kun oli voinut riekkua lastenhuoneen ovella ja kysellä näkymätöntä esittävältä ja pikkuveljeä nukuttavalta isältä vaikka päivän säästä. Toki olimme asian hänen kanssaan muutaman kerran käyneet läpi, mutta huomasin varsin hyvin että nyt testaillaan onko äidistä tosiaan tähän. Silti jo ensimmäisenä iltana nukahtamisaika oli 1,5 tuntia aikaisempi kuin edeltävänä viitenä iltana eli keskiyönä. Suuri edistys siis ja tässä kohtaa lähtivät ensimmäiset kiitosviestit niin päiväkodin johtajalle kuin lapsemme ryhmään sekä vielä perhetyöntekijällekin omansa.

PÄIVÄ 2, torstai
Heräsi: 08.50
Päiväunet: ei
Sänkyyn: 21:15
Nukahti: 21:40

Heti ensimmäisenä aamuna lipsuimme herätysajasta. Oli kuitenkin käynyt niin, että jo kaksi viikkoa hyvin nukkunut taaperomme päätti herätä klo 23 nukuttuaan kaksi tuntia ja kukkui hereillä lähemmäs kahteen. Ei vain pystynyt.

Illalla keskimmäisen kanssa tapahtui sitten jo ihme: nukahtaminen alle puolessa tunnissa.

PÄIVÄ 3, perjantai
Heräsi: 7:15
Päiväunet: 12:10-12:40
Sänkyyn: 21:00
Nukahti: 21:10
Muuta: Hiipi viereen 00.00 ja nukkui siinä aamuun.

Kolmantena päivänä olimme uuden edessä, kun päivähoidossa oli nukuttu. Unien ajoitus ja pituus olivat kuitenkin menneet nappiin ja nukahtaminen tapahtui minuuteissa. Keskiyön hiippailijaa en palauttanut omaan sänkyynsä koska olin kaikkien kolmen lapsen kanssa yksin kotona. En uskaltanut ottaaa riskiä että pienin herää keskimmäisen protestointeihin.

Päivä 4, lauantai
Heräsi: 9.40
Päiväunet: 14.05-14:40
Sänkyyn: 21:00
Nukahti: 22:15

Jos jonain hetkenä lipsuttiin kunnolla, niin se oli tämä lauantaiaamu. Perheen miesväki heräsi aamulla jo seitsemän aikaan, mutta kainalossani nukkunut keskimmäinen jatkoi uniaan pitkään. Niin minäkin. Myös päiväunet ajoittuivat epäsuotuisaan aikaan, mutta olimme silloin ajelemassa kavereidemme luo katsomaan Suomen peliä. Tämä lapsi on sitä sorttia, että torkahtaa autoon lähes aina, joten valitsimme kahdesta pahasta pienemmän: ottaa torkut menomatkalla päivällä ja pysyy sitten varmemmin hereillä paluumatkalla illalla. Ja niin pysyikin.

Ilta meni hieman härdelliksi, koska puolisoni joutui hoitamaan sen yksin minun liihotellessa Turun yössä. Nukahtamisaika pysyi silti vielä siedättävän rajoissa.

PÄIVÄ 5, sunnuntai
Heräsi: 08.00
Päiväunet: ei
Sänkyyn: 20:45
Nukahti: 21:05

Sunnuntaina uskalsimme jo alkaa luottaa siihen, että tämä tosiaan toimii!

PÄIVÄ 6, maanantai
Heräsi 7:15
Päiväunet: ei
Sänkyyn: 21:00
Nukahti: 21:05

En ehtinyt kissaa sanoa kun toinen jo kuorsasi. Tällaistako se voi olla!

Päivä 7, tiistai
Heräsi: 7:30
Päiväunet: ei tiedossa
Sänkyyn: 21:10
Nukahti: 21:20

Tilanne näyttää siis todella hyvältä!

Nelivuotias tarvitsee unta vuorokaudessa 10-13 tuntia. Jos pääsemme pysyvästi siihen tilanteeseen, että lapsemme nukahtaa klo 21 (ja pimeämpään vuodenaikaan aiemminkin, nyt valoisuus selvästi myöhentää potentiaalista nukahtamisen aikaikkunaa) ja herää siinä 7:00-8:00, kertyy unta 10-11 tuntia.

Tämä rytmin muuttuminen on ollut ihanaa meille vanhemmille: iltaan jää pari tuntia aikaa ilman lapsia. Mutta tärkein ja suurin muutos on ollut siinä, miten lapsi itse jaksaa nyt paremmin. Vähemmän riitoja isoveljen kanssa, pidempää pinnaa ja rauhallista menoa. Levollisia nukahtamishetkiä. Syvempää unta. Kivempaa oloa.


Toivon että näistä kahdesta postauksesta on apua jollekin toiselle perheelle siellä. Joskus muutosten ei tarvitse olla dramaattisia ja silti niillä saadaan aikaan äärettömän iso muutos, koko perheelle!

Ja jos minulla olisi taikasauva, heilauttaisin sillä peteihinsä kumoon kaikki mukulat vanhempineen NYT!