Kun päiväkodissa nukutut päikkärit sotkevat kaikkien yöt
En kovin paljon liioittele kun sanon, että keskimmäisen lapsemme (4v3kk) lähes joka ilta järjestämä iltaralli on ajanut koko perheemme kriisin partaalle.
On helppo osoittaa ongelman syntypiste: päiväunet.
Tyttäremme on koko ikänsä ollut sitä sorttia, että lyhyetkin väärän aikaan otetut nokoset siirtävät yöunille nukahtamista pahimmillaan tunneilla. Päiväunia hän ei ole säännöllisesti nukkunut kotona enää kaksi vuotta täytettyään. Sitä ennenkin unien ajoittaminen ja niiden pituuden säätäminen olivat tarkkaa puuhaa: ei koskaan unille enää kello 13 jälkeen ja unta mielellään alle tunti.
Kun hän 2v8kk iässä aloitti päivähoidon, tilanne kuitenkin muuttui. Hän nukkui päiväunet hoitopäivinä sillä niitä selvästi tarvitsi. Se on ymmärrettävää, onhan ympäristö virikkeineen aivan toisenlainen kuin kotona. Puolisen vuotta päiväkodin aloittamisen jälkeen olimme kuitenkin siinä tilanteessa, että hoitopäivän aikana nukutut unet olivat selvästi yöunista pois. Silloin sovimme yhdessä lastentarhanopettajan kanssa, että lapsen annetaan nukkua vain puolisen tuntia. Tilanne rauhoittui taas hetkeksi.
Pikakelaus tähän hetkeen, joskin alkuun on hyvä tehdä selväksi tämä: arvostan lapsemme päivähoidossa työskenteleviä ammattilaisia erittäin korkealle. Ymmärrän sen, että kun käsiä on rajattu määrä ja lapsia parikymmentä, on vaikeaa muokata päivän kulkua sopimaan jokaiselle yksittäiselle lapselle täydelliseksi. Joskus on vaikeaa ottaa asioita puheeksi kun tietää ne realiteetit, jossa työtä tehdään. Silti on pakko.
Tämä alkuvuosi on silti ollut poikkeuksellisen kaoottinen lapsemme ryhmässä. Vakituista lastentarhanopettajaa tuli viime elokuussa sijaistamaan toinen, mutta hänen saatuaan vakituisen työn toisaalta, lopetti hän tämän vuoden alussa. Ryhmä oli ilman lastentarhanopettajaa tammikuusta huhtikuulle. Samaan aikaan ryhmän sisällä muutkin työntekijät vaihtuivat eri syistä. Sijaisia ja alimiehitystä monta kuukautta. Me perheenä pyrimme tulemaan tilanteessa vastaan niin paljon kuin omat resurssimme antoivat myöten: veimme vasta yhdeksään ja haimme usein kolmelta, vaikka lapsellamme kokoaikainen paikka onkin. Nyt ryhmässä on lastentarhanopettajan sijainen muutaman kuukauden. Onneksi ryhmän oma palaa syksyllä.
Nyt kevään aikana lapsemme oli taas alettu antaa nukkua enemmän, pidempään ja aloittaa unensa myös myöhemmin. Meillä kotona se näyttäytyy sitten niin, että lapsi ei todellakaan ole nukkumaanmenotuulella siihen aikaan kun talon olisi lasten osalta aika hiljentyä. Kukkujan kanssa samassa huoneessa yrittää nukkua koululainen (melkein 9) ja viereisessä olohuoneessa nukahtaa molempien pikkuveli (1v4kk).
Rutiinit meillä on kunnossa.
Iltaisin menoa vähintäänkin yritetään rauhoittaa. Jokainen voi toki arvailla miten seesteinen ilmapiiri kolmilapsisessa perheessä ikinä vallitsee. Meillä illat näyttävät kuitenkin melko aina tältä:
TV menee kiinni samaan aikaan BUU Klubbenin lopputekstien kanssa. Älylaitteita lapsemme eivät käytä juuri lainkaan, eivätkä koskaan iltaisin.
Klo 19:30 syödään iltapala yhdessä ja sen jälkeen lapset saavat vielä leikkiä yhden rauhallisen leikin.
Klo 20 käydään iltapesulla ja siitä siirrytään lastenhuoneeseen kuuntelemaan iltasatu.
Klo 20:30 valot sammutetaan, isoveli ja kukkuja peitellään kerrossänkyynsä ja molemmat saavat kysyä vielä viimeisen kysymyksen. Usein kysymykset koskevat jotain seuraavaan päivään liittyvää.
Rauhoittava laventelivoide on levitetty kukkujaan ja enää tarvitsee napsauttaa päälle “unimölinä” eli pinkki kohina. Lastenhuoneen ovi jätetään raolleen ja asunnon muut äänet minimoidaan.
Tässä kohtaa isoveli vetäisi mielellään peiton korvilleen ja pikkuveli nukahtaisi isänsä sylissä sohvalla.
Mutta ei. Tässä vaiheessa iltaa alkaa ralli, mikäli keskimmäinen on nukkunut päivähoidossa.
Ensin alkaa sängyn kolistelu ja hölinä. Isoveli menettää hermonsa, väsyttää. Isoin saa tässä vaiheessa siirtyä meidän vanhempien sänkyyn nukkumaan. Hyvällä tuurilla pienin on jo nukahtanut, vain herätäkseen siskonsa show’hun.
Ravaamista, juttelua, härväämistä ja huutelua jatkuu pahimmillaan puolille öin.
Sekoilu tarttuu puolin ja toisin. Lapsi aistii väsymyksen ja ärtymyksen meistä, eikä se ainakaan nukahtamista helpota.
Kun kukkuja sitten viimein nukahtaa, on takana jopa neljän tunnin vääntö, joka ei aina ole päättynyt lempeisiin sanoihin. Kotityöt ovat tekemättä, niin ovat työtkin. Puolison kanssa on vaihdettu vain tuskaisia huokaisuja. Oma aika on nollissa, keinojen lisäksi.
Aamulla vastassa on väsynyt lapsi, joka sitten nukkuu päivähoidossa, eikä yöllä. Kierre on valmis.
Viikonlopun aikana tilannetta saadaan hiukan purettua ja maanantaina päivähoitoon lähtee levännyt lapsi. Viimeistään tiistaina hän on kuitenkin taas nukkunut päivällä ja… loput arvaatte.
Tätä on jatkunut taas viikkoja.
Ja kaksi päivää sitten otin asian puheeksi päivähoidossa. Laitoin viestiä, että voisivatko he antaa lapsen olla nukkumatta. Vastaukseksi sain, että josko tehtäisiin niin, että tulenkin hakemaan lapsen aina lounaan jälkeen kotiin, niin “ei tule kenellekään ongelmia” kun se kesälomakin on jo kohta. Jos asia olisi näin helposti ratkaistavissa, tekisin sen heti. Mutta lapsemme on päivähoidossa syystä. Minullekin pitää jäädä työaikaa ja usein sitä on vain pienimmän nukkuessa juuri sinä maagisena 12-14 välillä. Töiden tekeminen yhdessä nelivuotiaan kanssa on mahdottomuus.
Asia jäi sikseen ja iltapäivällä lasta hakiessani sain kuulla tämän taas nukkuneen.
Seuraavana aamuna, eli tänään, puolisoni viedessä lasta hoitoon, oli hän hoitajalle sanonut ettei lapsi saa tänään päiväunia nukkua. “Emme voi antaa olla hereillä, ei ole resursseja. Olkaa yhteydessä päiväkodin johtajaan.”
Tässä vaiheessa olo oli melko yksin jätetty. Puheet kasvatuskumppanuudesta eivät aivan yltäneet siihen hetkeen.
Soitin johtajalle. Sain asiastani kerrottua ehkä viidenneksen kun aloinkin jo itkeä. Taisin vasta siinä hetkessä itsekin ymmärtää, miten kovilla tässä ollaan. Muu perhe kärsii monen tunnin nukutusyrityksistä. Eniten pieni kukkuja, joka on viimeisten viikkojen aikana todennut “En osaa olla kiva minä, minua väsyttää niin paljon.” Ja ihmekös tuo. Jos yöunet jäävät pahimmillaan kuuteen tuntiin, ei niitä paikata 1,5 tunnin päiväunilla. Niistä saadaan vain lisää vauhtia huonoon tilanteeseen. Nukkumaanmeno on muodostunut hiukan ikäväksi sellaisinakin iltoina, kun päiväunia ei ole nukuttu. Koko porukka odottaa valmiiksi hiukan kireänä sitä, mikä ehkä on pian vastassa.
Johtaja onneksi kuunteli. Yritti kyllä hiukan tarjota sitä näkemystä, että päiväunet ovat nelivuotiaalle tärkeä asia. Ja ovathan ne, mutta eivät yöunien kustannuksella.
Ei ole mukavaa lähteä tavallaan haastamaan päivähoidossa kaikkensa tekeviä ammattiaisia. Se, että käsiä on vähän ja tilat eivät taivu kaikkeen, on aivan muista kuin heistä johtuva epäkohta. He tekevät parhaansa sillä mitä on, siitä olen aivan varma ja samalla puolella tässä kuitenkin ollaan. Äitinä minun tärkein tehtäväni on kuitenkin pitää kaikkein eniten lasteni puolta. Ja nyt se tarkoitti tämän päiväunikuvion haastamista.
Tälle päivälle oli sattumalta jo sovittuna vasu-keskustelu. Minun ei siihen alunperin pitänyt osallistua, mutta sovimme että puolisoni lisäksi myös minä saavun paikalle ja että johtaja tulee siihen mukaan. Yhteensattuma oli sekin, että päiväkodissa aina toisinaan vieraileva ja vapaasti tavattavissa oleva perhetyöntekijä oli talossa myös. Sovimme, että vasun jälkeen käymme hänen kanssaan uniasioita läpi.
Vasu meni hyvässä hengessä. Yllätyin silti suuresti kun kuulin miten kauan lasten pitää sängyssä maata unta hakien. Olin kuvitellut, että he kuuntelevat sadun, lepäävät sen jälkeen puolisen tuntia ja sitten saavat nousta jos uni ei ole tullut. Nyt selvisi kuitenkin, että sängyssä saattaa vierähtää hereillä yli tuntikin. Joskus siinä kohtaa lapsemme on lopulta nukahtanut. Ehkä tylsyyttään?
Sovimme yhdessä, että jatkossa satu- ja lepohetki kestää lapsemme kohdalla 45 minuuttia. Jos hän ei ole nukahtanut, hän saa mennä muihin puuhiin. Ja jos hän nukahtaa, hänet herätetään viimeistään 30 minuutin unien jälkeen.
Mieluummin olisin kokeillut suoraan sitä, että hän kuuntelee sadun ja siirtyy sitten lepotilasta pois. Mutta kokeillaan tätä nyt tämä toukokuu loppuun, ja katsotaan tilanne uusiksi syksyllä.
Perheohjaajan kanssa kävimme läpi iltarutiinimme ja hän totesi ne hyviksi.
Lääkkeeksi nukahtamiseen hän suositteli kokeilemaan kaiken juttelun lopettamista sen jälkeen kun hyvät yöt on toivotettu.
Tähän asti kukkujan nukuttamisesta on ollut päävastuussa puolisoni. Päätimme vaihtaa tilalle minut. Minun on paljon helpompi pysyä hiljaa ja olla taipumatta pienen silmiään räpsyttelevän ihanuuden kotkotuksiin.
Tänään kokeilimme tällaista:
Puolisoni nukuttaa taaperon vanhempien makuuhuoneessa olohuoneen sijaan. Näin hän on hiukan kuin poissa paikalta. Myös isoveli meni suoraan sinne nukkumaan. Välistä jäi pois se vaihe, jossa veljeä härnäämällä saa aikaan pientä vipinää.
Tänään kukkuja ei ollut päiväunia nukkunut. Uusi tilanne silti herätti pientä testailua vaikka muutamaan otteeseen uudet kuviot hänen kanssaan kävimmekin läpi. Kello on tätä kirjoittaessa 22:25 ja keskimmäinen on viimein nukahtanut. Hän kävi ehkä kymmenesti kurkkimassa oveltaan ja ohjasin hänet takaisin sänkyyn sanaakaan sanomatta. Näin sovimme aiemmin illalla hänen kanssaan, että tulen toimimaan. Sanaakaan en ole hänen kanssaan vaihtanut.
Olemme siis 1,5 tuntia “normaalia” nukahtamisaikaa aikaisemmassa!
Perhetyöntekijältä saimme myös sellaisen vinkin, että emme enää lapsen kuullen keskustele siitä, onko hän nukkunut päivähoidossa ja voivottele millään lailla sitä, miten yöunet nyt pitkittyvät. Näin hän ei saa tavallaan “lupaa” olla menemättä nukkumaan.
Vielä yksi muutos on tulossa. Jatkossa herätämme kukkujan yöuniltaan aina samaan aikaan riippumatta siitä, moneltako hän meni nukkumaan. Uusi herätysaika on 7:30. Nyt kun hän on nukahtanut välillä vasta puolen yön aikaan, olemme antaneet hänen nukkua aamulla tunnin pidempään. Ei enää.
Aika näyttää muokkautuuko hänen vuorokausirytminsä näillä konsteilla. Itse näkisin mielelläni sen tilanteen, jossa usein lomilla olemme: ilman päiväunia yöuni maistuu 10-12 tuntia ja pieni ihminen on oma iloinen itsensä. Sillä vaikka tilanne on meille vanhemmille rasittava ja kuormittava, on se lapselle itselleen kaikkein pahin.
Vastauksena ensimmäisen kuvan kysymykseen “Onko päivähoidossa pakko nukkua, kun se sotkee lapsen rytmin täysin?” ei ole olemassa yhtä vastausta. Valitettavasti. Käytännöt vaihtelevat suuresti eri päivähoitoyksiköiden välillä, mutta myös talon sisällä eri ryhmissä toimitaan eri tavalla. Yksi asia on silti varmaa: Kun jokin asia kuormittaa perheen arkea, siitä pitää saada keskustella ja siihen on pyrittävä löytämään ratkaisu, joka tukee kutakin lasta perheineen parhaalla mahdollisella tavalla.
Minä kiitän oman lapseni päivähoidon ammattilaisia siitä, että hätä otettiin nyt tosissaan ja ratkaisuja alettiin ihan tosissaan etsiä. Kiitos <3
Mitenkäs muilla?
Onko ollut haasteita päivähoidossa nukkumisen kanssa ja jos on: millaisiin ratkaisuihin on päädytty?
