Banaanipannarista Blog Awardseihin
Tein banaanipannarin, perustin blogin, ja yhtäkkiä olen ehdokkaana the Blog Awardseissa.
Jotain siinä välissäkin tapahtui tämän yhdeksän kuukauden aikana, jona blogi on ollut pystyssä.
Aivan ensimmäinen reseptini. Melko symppis!
Mutta kaikki alkoi tästä pannarista.
Simppeli sormiruokakeittiö sai siis alkunsa banaanista, munasta, kaurahiutaleista ja öljystä.
Niistä olisi kuulemma pitänyt syntyä vauvalle lettuja. Vaan eipä syntynyt minun hyppysissäni. Sain aikaiseksi hajonneita, raakoja tai palaneita kasoja. Päätin keksiä aineksista jotain sellaista, joka syntyisi simppelimmin.
Postasin reseptin erääseen lastenruokaryhmään, ja kun se sai kehuja, innostuin ja aloin postailla sinne muitakin keksimiäni reseptejä. Vauvan kanapötköt, couscousmunakas, vihreät kuulat..
Perustin blogin ja blogille ryhmän joulukuussa 2015. Ajattelin, että lukijoiksi saapuu äitini lisäksi ehkä muutama kaveri ja ryhmään pari samassa elämäntilanteessa olevaa tuttavaa. En ihan nähnyt sitä, että yhdeksän kuukauden aikana homma paisuu näin mahtavaksi. Tämän vuoden toukokuussa avasin oman sivuston. FB-ryhmässä on nyt melkein 13 000 jäsentä. Aivan käsittämätön määrä.
Surauta sekaisin ja yhtäkkiä olet niin syvällä blogimaailmassa ettei tosikaan.
Mikä saa ihmisen käyttämään lähes kaiken vapaa-aikansa sormiruokailun parissa? Miksi bloggaan ja miksi ylläpidän ryhmää?
Haluan olla vertaistuki ja saada itsekin tukea. Haluan olla osaltani vaikuttamassa siihen, että vanhemmat luottaisivat vauvaansa, siihen että hän osaa. Ja että he luottaisivat omiin taitoihinsa keittiössä. Haluan, että kynnys sormiruokailun aloittamiseeen madaltuisi, kun sitä näkisi enemmän ja kun siihen on saatavilla vertaistukea.
Haluan myös tuoda sormiruokailua esiin. Haluan, että se arkipäiväistyy niin, ettei kukaan pyörittele sille silmiään tai kyseenalaista perhettä, jos he sormiruokailun valitsevat.
Haluan välittää tietoa turvallisesta sormiruokailusta ja siitä, miten toimia, jos vauvalla onkin hätä.
Haluan myös muistutella vanhempia siitä, että yleensä vauva ei tarvitse soseita heti sinä päivänä kun täyttää neljä kuukautta. On ihan okei aloittaa ne silloin, jos niin haluaa. Mutta haluan osaltani tuoda esiin uudet suositukset, joissa kiinteiden aloitusajankohdaksi on laitettu 4-6kk. Haluan, että mahdollisimman moni vauva saisi tutustua kiinteisiin ruokiin sitten, kun hänellä on niihin valmiudet ja kiinnostus. Omaan tahtiinsa.
Minä haluan jakaa puolueetonta tietoa. Haluan, että vanhemmilla on käytössään kaikki tieto, ja että he voivat sitten niiden tietojen perusteella valita sen tavan, joka on juuri heidän perheelleen sopiva.
Haluan vanhempien luottavan siihen, että juuri he ovat oman lapsensa parhaat asiantuntijat.
Haluan myös suojella imetystä. En ole se ihminen, joka millään tapaa edes salaa piilossa peiton alla tuomitsisi korvikkeita antavat vanhemmat. Esikoiseni oli osittaisimetetty. Ja osin siksi, että sain ammattilaisten taholta väärää tietoa. Haluan, että vanhemmat ovat tietoisia siitä, että kuuden kuukauden imetys on asia, jota saa ihan THL:nkin mukaan tavoitella.
Haluan, että yksikään vanhempi ei jäisi yksin asioissa, jotka liittyvät sormiruokailuun.
Haluan, että ruokailu olisi jokaisessa perheessä odotettu hetki, josta kaikki nauttivat.
Ja haluan, että perheiden erilaisia valintoja kunnioitetaan. Ruoka on hyvin henkilökohtainen asia.
Mikään näistä haluamisistani ei tuntuisi samalta, jos tekisin sitä yksin. Kiitos Simppelistä kuuluu ihan jokaiselle jäsenelle, ja muutamalle teistä erityisesti.
Ja kuten jo ylempänä totesin: vertaistuki liikkuu molempiin suuntiin:
Annan sitä. Saan sitä.
Mikään määrä ylläpitämistä tai bloggaamista ei pidä minuakaan turvassa sormiruokailun lieveilmiöiltä: loputtomalta tuntuvalta pyyhkimiseltä, syöttötuolikieltäytymiseltä, siltä kun lapsi ei söisi mitään tai kun hän söisi vain tomaattia, siltä kun ideat ja usko loppuvat kesken. Toisinaan tekisi mieli pukeutua kokovartalokondomiin lapsen paiskoessa ruokaa ympäriinsä. Hetken päästä taas tekee mieli jakaa muiden vanhempien kanssa se onnistuminen, kun lapsi sanoi ensimmäistä kertaa "Kiito(s)!" tai oppi juomaan pillillä.
Vertaistuki on suuri voima. Ainakin minun päiväni olisivat huomattavasti paljon puuduttavampia ja yksinäisempiä sekä rutkasti tylsempiä ilman sitä.
Arki meillä. Ja te olette iso osa sitä <3
Ja se, että Simppeli sormiruokakeittiö -blogi on nyt kilpailemassa Blog Awardseissa on aivan tajuttoman upeaa. En näe asiaa niin, että minä siellä kilpailisin. Näen sen niin, että sormiruokailu on siellä kisaamassa, ja tämä on sille aivan mahtava tilaisuus saada lisänäkyvyyttä.
Kiitos siis teille, jotka olette mukana täällä blogissa, mukana ryhmässä tai seuraatte instassa.
Kiitos teille, jotka äänestitte Simppelin mukaan kisaan. Kun sain tiedon ehdokkuudesta, meinasin kaatua. Nyt ei enää tarvitse kuin löytää mekko ja kyky käyttäytyä hienossa gaalassa ihmisiksi. Se tulikin jo luvattua, että jos voittoa pukkaa, niin syön avokadon. Gaalassa. Hyr!
Jos haluat vielä äänestää Simppeliä kohti voittoa, se onnistuu tämän linkin takana. Äänestys päättyy tulevana tiistaina eli 27.9.2016.
Tänään tehtiin taas banaanipannaria eli vauvan munakas-pannukakkua. Lisää reseptin vielä tänne omaan postaukseensa.
