Vauvan vadelmamuffinsit

Vauvan vadelmamuffinsit

Viikon kokkaustauko on päättynyt! Palattiin reissusta kaksi tuntia sitten, ja heti kun olin saanut heitettyä laukut ja lapset sisälle, aloin kehitellä jotain uutta.

Lähtökohdat: jääkaapissa valon lisäksi tajuton määrä kananmunia, joiden parasta ennen -päiväys oli reissun aikana mennyt, mutta jotka hajutestin perusteella voivat oikein hyvin. Munien kunnon voi tsekkailla myös viemällä ne uimaan. Muna vesiastiaan, ja jos se kelluu, sen on aika mennä. Kelluminen johtuu siitä, että munan sisälle kehittyy pilaantuessa kaasua. Tai jotain. Pohjaan uppoava muna on luultavimmin vielä oikein hyvä. Itse uskallan käyttää leivonnassa vanhojakin munia. Raakahommiin valitsen mieluiten oikein supertuoretta. 

Lisäksi eilisessä postauksessa nähdyistä hedelmistä ja marjoista jäi osa yli, ja ne oli nyt pakko äkkiä käyttää johonkin. 

Joten! Banaani-persikka-vadelmamuffinseja! Ja munia joukkoon. 

"Mutta ei meille käy muna!" kuulen nyt jonkun sanovan. Ei hätää! Tsekkaa tämä banaani-marjamuffinsi, jossa ei ole munaa nähtykään!  

 

Sen verran painaa tuo reissu nyt, että harmilisesti ei jakseta tästä tänään lähteä Helsinkiin, jonne saatiin kutsu uuden, koko perheen yhteistä ruokaa käsittelevän kirjan julkkareihin. Onneksi saadaan kuitenkin kirja, itseasiassa se jo odottaakin postissa, joten sinne asti ehkä kuitenkin jaksetaan tästä raahautua, koska en malta odottaa, että saan sen käsiini! Kerron kirjasta lisää, kunhan olen ehtinyt siihen tutustua :)  

 

Kirja: Samasta padasta

Kirja: Samasta padasta

Sormiruokailijan 550 kilometriä

Sormiruokailijan 550 kilometriä