Millä aloittaa sormiruokailu: kahden ensimmäisen viikon tarjoilut Simppelissä

Millä aloittaa sormiruokailu: kahden ensimmäisen viikon tarjoilut Simppelissä

Filip aloitti ruokailut hiukan yli kaksi viikkoa sitten. Ikää oli tuolloin mittarissa viikon vaille kuusi kuukautta. 

Pidin ensimmäiset kaksi viikkoa kirjaa siitä, mitä Filip maisteli.

sormiruokailun aloitus

Kahden viikon aikana Filip ehti syödä vaikka ja mitä. Listalle päätyi noin 30 ruoka-ainetta. Se voi tuntua hurjaltakin määrältä, mutta mukailee vuoden 2016 ruokasuosituksia, joissa kiinteiden aloittamisesta sanotaan näin: "Uusia ruoka-aineita tarjotaan vauvalle alusta alkaen monipuolisesti."

Nykyään ei siis enää suositella (edes nelikuisille) yhtä tai kahta uutta ruoka-ainetta per viikko, vaan hiukan reippaampaa tahtia.

On kuitenkin hyvä muistaa, että alle viiden kuukauden ikäiselle annetaan vain kasviksia, marjoja ja hedelmiä. Lihan, kanan, kalan, munan ja viljojen aika on vasta kun ikää on vähintään viisi kuukautta.

 

Vauhdikkaasta aloittamisesta huolimatta sen verran pidin malttia mielessä, että ihan perättäisinä päivinä en tarjonnut "yleisimmin allergiaa aiheuttavia" ruoka-aineita: annoin "ronskimmin" hevi-osaston herkkuja, ja pidin hiukan erillään munaa, kalaa ja viljoja. Ei tämä minun tapani siis mikään yksi ja oikea ole. Koin vain helpommaksi katsella noiden muutamien ruoka-aineiden kohdalla kuinka käy, ja vasta sitten tarjosin seuraavaa. 

sormiruokailun aloitus

Tästä postauksesta tulee jo tuon kahden viikon listan ja kaikkien kuvien kanssa niin pitkä, että teen erillisen jutun siitä, miten ruokailut ovat sujuneet, paljonko vatsaan on mahdollisesti päätynyt ja kuinka taidot ovat kehittyneet, ja onko tullut jotain oireita. Ja mitkä ruuat ovat olleet lemppareita! Ja entäpä kakominen: kiinnostaako videot siitä? Sotkusta ja yleisestä härdellistä voisi olla paikallaan tehdä myös oma postauksensa :) 

sormiruokailun aloitus

ISOLLA olen laittanut aina sen, kun ruoka-ainetta on tarjottu ensimmäisen kerran. Viivat (-) merkkaavat päivän eri ateriakertoja. (Suluissa) on kerrottu, miten olen ruoka-aineen valmistellut, jos sillä on tietyn ruuan kohdalla merkitystä. Kaikki ruuat on valmistettu todella pehmeiksi, sillä sellainen koostumus on aloittelijalle sopiva. 

KAHDEN ENSIMMÄISEN VIIKON RUOKALISTA

PÄIVÄ 1
- BANAANI, TOMAATTI, MANSIKKA, PARSAKAALI (höyrytetty)
- RIISI, tomaatti

PÄIVÄ 2
- KAURA(puuro), banaani, 
- PERUNA, PERSIKKA (kevyesti grillattu, tarjottu ilman kuoria), KANA (keitettu, folion sisällä sitten grillattu), banaani, tomaatti, RYPSIÖLJY
- banaani

PÄIVÄ 3
- MUSTIKKA (liiskattu), kaurapuuro, tomaatti
- PORKKANA (keitetty), peruna

PÄIVÄ 4
- MAISSI(naksu),  APPELSINI (ilman kalvoja), OMENA (höyrytetty), KOOKOS(hiutale), banaani
- porkkana, maissinaksu

PÄIVÄ 5
- riisi(puuro), tomaatti
- KUKKAKAALI, KALA (merilohi), peruna, parsakaali
- mansikka, VADELMA

PÄIVÄ 6
- riisi, kookosmaito (=tahmariisi), MANGO(soseena riisin kanssa). banaani
- lohi, porkkana, mansikka, vadelma

PÄIVÄ 7
- porkkana, peruna

PÄIVÄ 8
- banaani, LUUMU(soseena banaanin kanssa "kastikkeena")
- banaani
- MUNA (mikromunakas), VALKOSIPULI(mausteena munakkaassa), peruna, parsakaali

PÄIVÄ 9
- VESIMELONI (* tämä oli hankala, vaikka annoin ohuita tikkuja, taidot eivät riittäneet)
- peruna

PÄIVÄ 10
- mansikka, vesimeloni
- luumu

PÄIVÄ 11
- banaani

PÄIVÄ 12
ei mitään (helle + rokotukset = paljon tissiä)

PÄIVÄ 13
- banaani, persikka

PÄIVÄ 14
- banaani, kaura, OHRA, RUIS (talkMURU, vedessä pehmennetty) 
- jauhelihapihvi: NAUTA + KESÄKURPITSA, porkkana, muna, kaura, MUSTAPIPPURI

sormiruokailun aloitus
sormiruokailun aloitus

Haluatko kysyä jotain? Kysy, kysy! Täällä me ollaan <3

Simppeli leikkimökki

Simppeli leikkimökki

Maitoaltistus äidinmaidon kautta & refluksi

Maitoaltistus äidinmaidon kautta & refluksi