Onk knakei?
Sillä tavalla me turkulaiset kysymme, että ei olis mitään syötävää?
Jokohan samaa ihmettelee Filipkin.. Koska se sormiruokailu alkaa?
Filip täytti kaksi päivää sitten, äitienpäivänä, neljä kuukautta. Iän puolesta hän olisi valmis jo maistelemaan kiinteää ruokaa. Miksei vaikka ihan omatoimisestikin, sormiruokaillen!
Mikä on kun sitä pottua ei silti vielä näy?
Pasta reissu, mut tulipahan tehtyä!
Filip on valmis, mutta vain melkein. Eikä melkein lasketa, koska meillä on aikaa odotella.
Otetaanpa pieni listaus asioista, jotka Filipin kaltaisen, terveenä, täysiaikaisena ja normaalipainoisena syntyneen ihmistaimen tulisi saavuttaa, jotta pöytään katettaisiin lautanen hänellekin:
Ikää 4-6 kuukautta (x)
Kiinnostus ruokaa kohtaan (x)
Saa tartuttua ruokaan (x)
Ja sitten ne asiat, joita vielä odotamme:
Pystyy istumaan ilman tukea (tai hyvin kevyesti tuettuna (-)
Kannattelee päätään tukevasti (x ja -)
Koordinoi silmiä, käsiään ja suutaan (x ja -)
Pystyy nielemään ruokaa (emme tiedä, mutta suuresti epäilen ettei rastia heru vielä)
Onneksi voi kuulua joukkoon vaikkei vielä omaa annosta saisikaan.
Filipillä on siis osa syömiseen tarvittavista taidoista. Hän osaa tarttua esineisiin ja viedä niitä suuhunsa. Häntä kiinnostaa kovasti se, mitä me ruokapöydässä teemme. Toisaalta häntä kiinnostaa ihan kaikki mitä me teemme.
Ihanaa!
Mutta.. Filip ei vielä osaa istua tukevasti. Ja vaikka hän on sylissä istuessaan kuin pieni terhakka tikanpoika, on pään kannattelu melkoista heilumista osan ajasta.
Filip oppi kaksi päivää sitten kääntymään selältä vatsalleen. Vatsallaan leikkiessään hän muuten oppii istumiseen tarvittavia taitoja: pää, niska ja hartiat saavat hyvää treeniä.
Sori, Fifi. Tämä arpa ei voita ja parsakaalisi on lunastettavissa vasta myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana. Sovimme yksityiskohdat toki yhdessä. Sillä nyt kun sinulla on ikää yli neljä kuukautta, tässä taloudessa edetään sinun tahtiisi. Toinen vaihtoehto, se yhtä hyvä, olIsi edetä niinkin että imetetään tasan kuusi kuukautta ja sitten laitetaan pöytä koreaksi. Täysin korvikkeella tai osittain imetettyjen vauvojen perheissä tehdään hyvät valinnat myös vauvaa kuunnnellen.
Meillä homma menee niin, että kun taitolistalta on ruksattu jokainen kohta, saa pienin käsin näpistää pöydästä jotain itselleen sopivaa maisteltavaksi.
Iris oli kymmenen päivää vajaa kuusi kuukautta vanha, kun hän nappasi iltapalapöydässä käteensä kurkun. Siitä se lähti sillä kertaa!
Filip saa siis vielä jatkaa kasvamista tissin voimalla. Hyvin on mennyt tähän asti. Joka kuukausi painoa tulee kilon verran. (On sen eteen kyllä imetettykin! Päivin, öin ja monesti siinä välissä.)
Me jäämme siis odottelemaan, että muutkin syömiseen tarvittavat valmiudet täyttyvät.
Sillä vaikka lapsen mielenkiinto asioita kohtaan on hyvä alku, se ei silti vielä kerro koko totuutta.
Yksi esimerkki alla.
”Lähdetäänkö kuitenkn Cittariin katselemaan parsoja. Minä kuskaan! Ihme holhoamista tollanen jarrun painaminen taas, kalkkikset!”
Vanhemmat luovat raamit ja niiden sisällä lapsi sitten valitsee miten toimii. Sellaista on lapsentahtisuus :)
Ja kun Filip sitten on oikeasti valmis aloittamaan ruokailut.. Voi siitä tulee hauskaa! Millaisenhan tyylin hän valitsee? Haluaako hän sormiruokailla? Vaikuttavatko refluksi, allergiat tai operoinut huuli- ja kielijänne asioihin?
Ja mitä hän tahtoo maistaa ensimmäiseksi! (Jos ajattelit parsakaalia, huuda hep!)
Aika näyttää.
FILIP NÄYTTÄÄ!
Ps. Refluksi- ja allergiakuulumisia tulossa lähiaikoina! :)
