En usko uudenvuodenlupauksiin, mutta...

.. menin muutaman sellaisen silti tekemään. 

Tänä vuonna en luvannut mitään lupaamisen pakosta. En siksi, että pitäisi luvata olla vaikkapa ahkerampi ja kunnollisempi ja tehokkaampi. Saati laihempi, osuakseen johonkin muottiin.

Uuden vuoden kynnyksellä aloin miettiä, että mitkä asiat olisivat sellaisia, että ne saavutettuani olisin onnellisempi, iloisempi ja voisin paremmin. Isoja ja pieniä juttuja.

Uskokaa, että tällaisen postauksen tekeminen tuntuu todella omituiselta. Olen tottunut kirjoittelemaan teille juttuja, joissa on mukana faktaa. Jotain yleishyödyllistä vähintään mausteena. Ja nyt kirjoittelenkin tällaista vähän höpö-höpöä. No, katsotaan mitä tykkäätte :) Tämän pienen listauksen kautta saatatte oppia minusta muutaman asian lisää.

Vuonna 2019 minä:

Haluan päästä eroon turhasta kamasta.
Haluan oppia päästämään irti tavasta, jota en tarvitse. Toiveenani on, että osaisin säilyttää vain oleellisen. Etten roikkuisi tavarassa ja kuvittelisi niiden sisältävän muistoja. Tiedättekö sen tilanteen, jossa jokainen pehmolelu, nuttu ja onnittelukortti on säästettävä, koska… Niin, miksi. Uskon, että viihtyisin paremmin kodissa, jossa ei olisi ihan pakko säilyttää jokaista villasukkaa vain siksi, että se on saatu siltä-ja-siltä-ihmiseltä-silloin-ja-silloin.

Muistot kun oikeasti tallentuvat sydämeen.

Haluan oppia meikkaamaan.
Kyllähän minä osaan, mutta haluaisin oppia paremmaksi. Olisi kivaa tietää, että kuinka se luomiväri laitetaan ja mihin kohtaan poskipuna tulee laittaa. En meikkaa joka päivä. Voin hyvin lähteä keskustaan ilman ripsaria. Siitä ei ole kyse. Mutta minusta on kivaa joskus laittautua ja olisi siistiä oppia meikkaamaan niin, että se ei olisi hakuammuntaa.

Haluan päästä eroon selkäkivuista.
Tällä hetkellä tilanne on se, että selkäni kiukuttelee lähes päivittäin. Huomaan, että välttelen tiettyjen asioiden tekemistä, koska selkä on joko kipeä tai pelkään siihen sattuvan. En mielelläni nostele tavaroita lattialta, saati lapsiani. Toki pienintä on “pakko” nostella, ja sen teenkin. Mutta joka kerta on pakko miettiä, millä tavalla nostan , ja usein sitten sattuu.

Haluan olla paremmassa kunnossa
Tämä liittyy tavallaan tuohon edelliseen. Mutta eniten tähän: Haluaisin löytää oman lajini. Kyllä, samalla toiveissa olisi se “parempi kroppa”, mutta se ei ole ykkösasia. En niinkään ajattele ulkonäköä (vaikka vähän sitäkin). Eniten haluaisin olla vahva, vikkelä ja notkea.

Haluan päästä ajokammosta yli.
Kesällä kerroin Instan puolella, että ajoin kortin noin kaksi vuotta sitten. Kortin saatuani ajamiset olivat tosi vähäisiä. Syksyllä olisi pitänyt ajaa kakkosvaihe, ja sitä varten kävinkin veljeni kanssa harjoittelemassa. En koskaan sitä kakkosvaihetta kuitenkaan suorittanut. Osasyy oli se, että olin niin univajeissa etten uskaltanut edes ajatella rattiin tarttumista. Mutta perimmäinen syy oli kuitenkin tämä:  minua pelotti ja minulla on ajokammo.
Ei mene päivääkään ettenkö harmittelisi sitä, etten aja. Haluaisin! Mutta uskallus puuttuu. Luulen, että yksi syy on OCD, josta kärsin. Pelkään, että olen huono kuski ja jotenkin vain menetän auton hallinnan yhtäkkiä ja jotain kamalaa tapahtuu.
Haluaisin tänä vuonna löytää ratkaisun tähän. Autokoulun, jossa voisin käydä ottamassa lisätunteja.
Tämä ajamattomuus hävettää minua siinä määrin, että en ole edes uskaltanut selvittää pitääkö minun käydä koko autokoulu uusiksi missatun kakkosvaiheen takia..

Haluan hyväksyä virheeni, ja oppia niistä.
Hirveä klisee. Mutta haluan olla itselleni armollinen, lakata ruoskimasta itseäni asioista, jotka tapahtuivat vuonna xxxx ja sen sijaan ajatella itsestäni lempeämmin. Olen paatunut perfektionisti ja vanhojen vatvoja. Haluaisin tänä vuonna antaa itselleni vähän enemmän taputuksia olalle, ja jättää ne ruoskinnat vähemmälle.

Haluan mennä aikaisemmin nukkumaan.
Mutta se ei tule tapahtumaan. Haha!

Haluan tehdä testamentin.
Kuulostaa ehkä järkyttävältä, tai järkyttävän järkevältä. Mutta tämän haluan tänä vuonna tehdä.
En ole puolisoni kanssa naimisissa, joten sekin asettaisi omat haasteensa, jos minulle jotain kävisi. Pahinta ei ole syytä manata, mutta kaikkeen on hyvä varautua lasten takia. Olkoot tämä siis yksi tavoitteitani vuodelle 2019.

Bonuksena muutama pikainen lupaus:
Enemmän teatteria, lisää aikaa äidin kanssa, useammin hierontaan, lue kirja ja ehkä kirjoita uusi,
ja vihdoinkin: järjestä se eka “lukijailta” eli treffit teidän kanssa! <3


Tuliko teidän tehtyä uudenvuodenlupauksia? Millaisia? Painiiko joku teistä samojen asioiden kanssa kuin minä? Perustetaanko tsemppirinki!