Imetyksen ensiviikot

Ihana, ihmeellinen imetys! Onnistuessaan imetys on palkitsevaa ja punoo vauvan äitiinsä kiinni positiivisella tavalla. Takutessaan taas saattaa aiheuttaa suurta huolta ja harmia, jotka ymmärtää vain hän, jonka kohdalle imetyspulmat ovat sattuneet. 

Kun pari viikkoa sitten pyysin teiltä juttutoiveita tänne sivukonttorin puolelle, imetys oli yksi niistä, joista toivoitte minun kirjoittavan. 

Tässä teille siis imetysjutuista ensimmäinen, pintaraapaisu. Hiukan kuin lupaus siitä, mitä on tulossa ja samalla muistiinpano itselleni siitä, mistä kaikesta voisin teille kertoa. 

Imetys on aiheena ristiriitaisia tunteita herättävä. Lupaan käsitellä sitä herkin hanskoin. Toivon, että osaan tehdä sen niin, ettei kenellekään jää paha mieli. Sillä yksi asia on selvä: maitoasiat eivät määrittele hyvää vanhemmuutta.

Oma imetystaustani on kirjava. 

Esikoistani Noaa imetin osittain viisi kuukautta. Ankeasta ja puuttellisesta imetysohjauksesta johtuen homma loppui aiemmin kuin olisin toivonut, ja koko touhua värittivät toistuvat tiehyetukokset, rintatulehdukset ja Noan korvatulehduskierre, joka alkoi tasan kolmikuisena. 

Tyypillisimmät imetyspulmat ovatkin aihe, josta voitte odottaa juttua kevään aikana. 

Ensi-imetys Filipin kanssa kesti pitkälti toista tuntia. Mihinkäs  meillä kiire, valmiissa maailmassa.

Kun sitten aloin odottaa Iristä, aloin samalla ahmia tietoa imettämisestä. Noan imetysmatkaa korvikkeineen en koskaan ajatellut epäonnistumisena, minua ei vaivannut varsinainen imetyspettymys. Olin ylpeä siitä, että onnistuin niinkin hyvin niillä eväillä, tiedoilla ja tuella, jotka minulla silloin oli käytettävissäni. En lähtenyt toiselle imetysreissulleni ajatellen, että tällä kertaa onnistun. Olinhan jo onnistunut ihan hyvin. Janosin tietoa, koska halusin ymmärtää MIKSI imetys päättyi ennen kuin olin ajatellut, ja mitä voisin tehdä toisin, jotta tällä kertaa asiat menisivät mutkattomammin. 

Samalla tutustuin sormiruokailuun. Sillä aina imetyksestä lukieassani törmäsin termiin "lapsentahtisuus", ja tämä kummajainen nähtävästi ulottui kiinteisiin ruokiin asti. 

Kolmiviikkoisena Lontoossa Facebookin suurissa kokoontumisajoissa, ja mitä minun nuoret silmäni näkevätkään: norjalaista imetystukimateriaalia!

Imetysmatka Iriksen kanssa oli täynnä kysymyksiä, mutta myös vastauksia. Ihmetystä, onnistumisia. Matka oli meidän näköisemme, minun ja Iriksen. Imetin Iristä kaksi ja puoli vuotta. Sitten hän vierottui itse. Matka oli metrilleen sopivan pituinen meille kahdelle. Ja niin sen kuuluu mennäkin: imetyksestä, tai imettämättä jättämisestä, päättävät vain äiti ja lapsi. Ainakin ihannetilanteessa. Niin toivoisin sen menevän. 

Iriksen kohdalla minulla oli paljon enemmän tietoa kuin Noan kohdalla. Silti takaraivossa välillä nakutti ajatus: riittääkö maito kuitenkaan? Se riitti. Iris aloitti kiinteät ruuat sormiruokaillen kun oli siihen valmis: hän valitsi ajankohdaksi noin puolen vuoden iän. Nappasi pöydältä kurkun ja alkoi nakerrella sitä. Loppu on Simppelin historiaa. 

Ensimmäisen kuukauden aikana tissin voimalla kertyi kilo painoa! Puolikin kiloa olisi riittänyt. Mutta liikahaan ei maidolla voi pullistua. 

Tämä kolmas maitomatka eroaa kuitenkin huimasti kahdesta edellisestä. Tällä kertaa tiedän, en todellakaan kaikkea, mutta paljon. Tärkeinpänä tiedän tämän: pulmiin on tarjolla apua. 

Sillä aivan ongelmaton ei tämä kolmas startti ole ollut. Filipin ollessa kahden vuorokauden ikäinen, alkoi imetys sattua aivan valtavasti. Synnytysvuodeosaston seinät saivat kuulla niin perkeleet kuin muutkin tilanteen vaatimat sanat, kun vastasyntynyt nostatteli maitoja koko pienen vartalonsa tarmolla, samalla kun minä näin tähtiä ja tissini olivat kuin neuloja täynnä. Onneksi tiesin ettei se ole normaalia. Imetys saa rinnat helliksi ensipäivinä, mutta itkemään sen ei kuulu äitiä laittaa. 

Filipillä diagnosoitiin kireät huuli- ja kielijänteet. Kiitokset siitä Tyksin synnytysvuodeosaston tarkkasilmäiselle lastenhoitajalle, mutta erityisesti kirjani teossa mukana olleille imetyksen superammattilaisille, Meri Haahtelalle ja Nina Kivilaaksolle. Heidän ansiostaan tieto Filipin tilanteesta kiiri jänneasioiden gurulle, Mervi Närkiölle, joka tiesi Tyksistä asioihin hyvin perehtyneen Pulkkisen Jaakon. Filipin jänteet operoitiin asianmukaisesti kolmen vuorokauden iässä, jonka jälkeen pääsimme vielä jatkoseurantaan imetyspolille imetysohjaaja Leena Kaunistolle. 

Kipu loppui, imetysote saatiin hyväksi. Paino nousi kohisten. 

Kireistä jänteistä tulen kirjoittamaan oman juttunsa kevään aikana. Tiedän aiheen nostattavan kulmakarvojen lisäksi tunteita. Jopa alan ammattilaiset kiistelevät siitä, kannattaako jänteitä leikata, ja miten. Tulen siis kertomaan siitä, miten homma meillä meni ja kuinka Filipin kohdalla jälkihoito jumppailuineen toteutettiin.

Tänään Filip on tasan kuusi viikkoa vanha. 

Imetysmatkamme on ollut melko rentoa, alkukankeuksista huolimatta. Ja se johtuu siitä, että olen koko ajan tiennyt, mitä odottaa. Kolmen viikon ja nyt kuuden viikon kohdalla alkaneet loputtomat tissillä roikkumiset eivät ole säikäyttäneet: kyseessä ovat olleet normaalit tiheän imun kaudet, eivät maidonloppumiset tai muut pelottavuudet. Vauva se on vain tehnyt työtään: varmistanut että maitoa on nyt ja tulevaisuudessakin.

Nyt, kun imetystä on takana tosiaan se kuusi viikkoa, kokeilin ensimmäistä kertaa myös pulloa. Miksi nyt, ja miksi vasta nyt? 

Ensimmäiset kuusi viikkoa ovat imetystä ajatellen herkkää aikaa. Ensimmäisen kuuden viikon aikana maitomäärä asettuu tyypillisesti uomiinsa. Silloin on tärkeää antaa vauvan kohdistaa kaikki imuhalunsa rintoihin. Tuttia on hyvä olla tarjoamatta, jos mahdollista. Näin rinnat saavat kaiken sen stimulaation, jota ne ovat vailla, osatakseen valmistaa juuri tälle vauvalle sopivan määrän maitoa. Ensimmäiset kuusi viikkoa ovat myös oivaa aikaa purkaa mahdolliset lisämaidot (neuvolaseurannassa!). Mahdollista se on myöhemminkin, ei huolta. Mutta nämä ensiviikot ovat iiseimpiä hetkiä antaa rinnoille viestiä siitä, missä mennään. Sama voidaan ajatella näinkin päin: jos maito riitti ensimmäiset kuusi viikkoa, se todennäköisesti riittää jatkossakin, jos vauvalla on pääsy rinnalle omien halujensa mukaan. 

Tämä nyt oli maidon riittävyydestä vain nopea katsaus, tästäkin aiheesta kirjoitan  mielelläni lisää. 

Maistuu se näinkin! Yhden (Iris) pullosta totaalisesti kieltäytyneen jälkeen on helpotus, että pullokin kelpaa. Imetys on ihanaa, mutta pieni taukokin voi joskus olla tervetullut.

Imetyksestä ja pullosta maitonsa saavien vauvojen asioita käsitellään myös Simppeliä sormiruokailua -kirjassa laajasti. Useamman sivun verran on siis luvassa juttua imetyksestä, vauvantahtisesta pulloruokinnasta kuin siitäkin, mitä samankaltaisuuksia (ja pieniä eroavaisuuksia) on luvassa riippuen siitä, onko vauva täysimetetty puolivuotiaaksi tai vaikkapa täysin äidinmaidonkorviketta nauttiva vesseli. 

Kirjan lisäksi maitoasiat tulevat olemaan tapetilla täälläkin. Vähintään kirjoitan mainitsemistani jutuista, mutta toiveita saa ehdottomasti esittää. 

Kirjoitusvirheet menkööt tällä kertaa sen piikkiin, että tiheän imun kausi kakkonen on käynnissä ja Filip tökkii näppistä :)