Vauvan munaton mukimuffinsi mikrossa

Vauvan munaton mukimuffinsi mikrossa

Kun pari päivää sitten tein vauvan mukimuffinseja mikrossa ja kuvasin kokkailut instaan, en arvannut pian saisin hukkua kuviin, kun tekin innostuitte mukimuffinseja tekemään ja tagaamaan minut kuviin. Niin siistiä kun saa jengin johonkin tällä tavalla mukaan!

Instan kohokohdissa on nyt tallessa jokainen tähän mennessä laittamanne kuva, jossa on joko #mukimuffinsi tai ihana tyyppi niitä mutustelemassa. Kiitos kuvista vielä tässäkin, ja lisää saa laittaa instaan tulemaan <3

vauvan munaton mukimuffinsi mikrossa

Samaan aikaan kuvien kanssa viestiboksiini alkoi tulvia kauniita pyyntöjä siitä, että voisiko mukimuffinsin saada munattomana. En itse parissa päivässä päässyt niin pitkälle, että olisin uutta reseptiä ehtinyt kehitellä. Onneksi eräältä toiselta löytyi testailuun hetki. Tämän uuden reseptin takana on Simppelin FB-ryhmän yksi uusista moderaattoreista. Eli sormiruokahanskoja yhteen ja suuret aplodit Saralle!

Resepti on muuten sama, kuin esikuvansa, mutta kananmuna on korvattu puolikkaalla banaanilla.

Banaaniksi kannattaa aina valita mahdollisimma kypsä yksilö. Ne ovat paitsi makeita, myös helliä pienille vatsoille.

vauvan munaton mukimuffinsi mikrossa
vauvan munaton mukimuffinsi mikrossa
Vauvan juhannusmenu (tai minkä tahansa kesäillan herkut)

Vauvan juhannusmenu (tai minkä tahansa kesäillan herkut)