Vauvan jauhelihapihvit

Vauvan jauhelihapihvit

Olipa kerran jauhelihapihvi, mutta ei ollut kauaa, sillä se tuli vikkelästi sormiruokailijan syömäksi! 

  "Räpsäse sää, mä pidän tätä." Bloggaajan lapsi-raukka tietää, että ensin kuvataan, sitten syödään. hhaahah!

"Räpsäse sää, mä pidän tätä." Bloggaajan lapsi-raukka tietää, että ensin kuvataan, sitten syödään. hhaahah!

Filip on nyt sormiruokaillut tasan kaksi viikkoa. Tänään kun me muut söimme hampurilaisia,  pyörittelin samasta jauhelihapaketista pieneen suuhun sopivia pikkupihvejä. 

  Filip pääsi maistamaan punaista lihaa ensimmäistä kertaa.

Filip pääsi maistamaan punaista lihaa ensimmäistä kertaa.

Pihvi maistui! Se ei juuri yllättänyt, vaikka toki olen olevinani kovakin kokki. Enemmän on kyse siitä, että Filip on pitänyt kaikesta ruuasta, jota on saanut syödä. Hän on todella ennakkoluuloton pieni orava, ja maistelee kaiken eteen kannetun. 

Erilaisia ruoka-aineita on nyt käyty läpi parisenkymmentä. Lemppareitakin on löytynyt.

Yritän ehtiä viikonlopun aikana kirjoittamaan ensimmäisten kahden viikon ruokalistan teille. 

  "Kautta kaksarini! Sinä onnistuit nyt kyllä!"

"Kautta kaksarini! Sinä onnistuit nyt kyllä!"

Nämä pihvit ovat tosi pehmoisia. Sopivat siis aloittelijoillekin, jollainen Filipkin vielä on :) 

Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun Filip söi "reseptiruokaa". Aiemmin hän on syönyt "yksittäisiä asioita", eli siis esimerkiksi perunaa, kalaa, tomaattia sellaisenaan.

vauvan jauhelihapihvi

Pssst! Nämä pihvit onnistuvat hienosti myös ilman munaa. 

Vauvan pehmeä kana

Vauvan pehmeä kana

Herkkujäätelöt pienille

Herkkujäätelöt pienille