Tunnelmia vuoden takaa: pienen ihmeemme synnytyskertomus WhatsApp-viesteissä ystävilleni

Tunnelmia vuoden takaa: pienen ihmeemme synnytyskertomus WhatsApp-viesteissä ystävilleni

Elettiin viikkoa ennen laskettua aikaa ja kahta viikkoa ennen Simppeliä sormiruokailua -kirjan painoonmenopäivää.

Supistukset alkoivat.

Nämä keskustelut on käyty Simppelin modejen, eli Parsapoliisien, ja minun välilläni <3

ykkönen.jpg

Sain aamulla kuulla, että vaikka puolisoni oli aiemmin väittänyt mitanneensa kolmen penkin Volvon perään mahtuvan, olikin hän itseasiassa vain silmämääräisesti arvioinut niiden sinne sopivan. Eivätkä ne sinne mahtuneet.  Pikkujuttu. Mutta kunnon preggorage oli valmis :D

2.jpg

Samaan aikaan kirjaa piti vielä hioa ja johdanto oli kesken.

3.jpg

Olin aivan varma, että tämä kolmaskin menisi yliajalla, kuten kaksi aiempaakin. Kun aamulla heräsin, olin päättänyt, että työpäivä olisi edessä.

4.jpg
5.jpg
6.jpg
7.jpg
8.jpg

Aika nopeasti oli todettava, että päivästä tulisikin jotain muuta:

9.jpg
10.jpg
11.jpg
12.jpg
13.jpg
15.jpg
17.jpg

Olin kirjoittanut synnytystoivelistan, mutta en tulostanut sitä. Onneksi parsaihmiseni tulivat tässäkin kohtaa avukseni, ja saivat listan menemään eteenpäin puolisolleni, joka sen  sitten tulosti.

Pääsimme lähtemään kohti Tyksiä, vaikka vielä vähän emmin:
Voinko näin pienillä kivuilla olla tervetullut?

18.jpg

Kurvasimme Tyksiin.

Puolison kävi heittämässä auton parkkiin ja minä menin ilmoittautumaan.

Joka kerta kun minua supisti, ärjyin puolisolleni, että “Älä puhu minulle!”
Kun kätilö tuli hakemaan meitä käyrille, ja minua supisti, puolisoni opasti kätilöä: “Ei kannata puhua hänelle nyt kun häntä supistaa.” Johon totesin: “SE KOSKEE VAIN SINUA. KAIKKI MUUT SAAVAT PUHUA MINULLE, VAIN SINUN ÄÄNESI VITUTTAA MINUA SUPISTUKSEN KESKELLÄ!”

Kuulemma en ollut ensimmäinen synnyttäjä, jolle puolison ääni oli kynttä liitutaululla.

111.jpg

Tässä kohtaa vielä ajattelin, että meidät laitetaan vielä kotiin.

Mutta se olikin, hetki, jolloin kätilö sanoi, että “Dream on! Mehän lähdetään synnyttämään!”

21.jpg
22.jpg
233.jpg

Jos et tunne Ken Leetä, tsekkaa se täältä.

23.jpg
101.jpg
ps1.jpg
ps2.jpg
ps3.jpg
ps4.jpg
ps5.jpg

Aloitin ponnistusvaiheen ammeessa. Vesi helpotti kipuja äärettömän paljon. Jossain kohtaa kuitenkin minulle tuli ääretön tarve päästä pystyasentoon, ja ammeessa (siis synnyttäessä) ei saa seistä.

Kätilöni kuuntelivat minua hyvin. Eivätkä pelkästään minua, vaan myös kehoani.

Olin aiemmin kertonut toiveestani synnyttää veteen. Nyt aloin epäröidä. He tsemppasivat minua, yrittivät saada minua jäämään ammeeseen. Mutta kun jämäkästi kerroin, että nyt ei tunnu oikealta, he nostivat minut samantien kainaloista kuivalle maalle.

Hetkeä myöhemmin saimme tietää miksi olin halunnut pois ammeesta: äidinvaisto. Käyrät heti perään kertoivat saman: vauvan sykkeet laskivat ja hän ei ollut tulossa ulos siinä “kontillaan olevassa” asennossa, jossa olin ammeessa ollut.

Kätilöt tsemppasivat: “Hyvä, tiesit!”

Siirryimme sängylle tahdostani. Halusin puoli-istuvaan asentoon. Sain mennä siihen rauhassa. Sain äristä ja murista. Sain tukea.


Aloin ponnnistaa tosissani.
Ei mitään.

Ponnistin vielä.

Ei tulosta.

Kuulin piippausia. Kätilö vieressäni tsemppasi, toinenkin. Katsoin heitä silmiin anellen: antakaa tämän mennä hyvin, antakaa sen loppua.

Kunnes vauvan sykkeet laskivat liikaa. Huoneeseen juoksi lääkäri.
”MARJUT!! MARJUT!!! Sinä synnytät tämän lapsen nyt, tai muuten fjfjrgoisgorejoitgwrejyoiwjery”

En saanut lopusta selvää. Tunsin hädän. Olin kivun halkoma. Rakkauden ympäröimä. SAATANA! MINÄHÄN TEEN SEN! Synnytän turvaan hänet! Nyt on kiire! Vielä yksi työntö….

Ja siinä hän oli… Siinä. Oli. Hän.

ps7.jpg

Helpotus.

Jota seurasi eläimellinen ääni. Minusta lähtevä, huomasin:

”Antakaa hänet minulle!! Olen odottanut jo niin!”

Sain.

Ps. Se johdantokin valmistui ajallaan: 

 

IMG_5886.PNG
Lapsiperheiden kotipalvelu - apukädet ja yksi turvallinen syli lisää

Lapsiperheiden kotipalvelu - apukädet ja yksi turvallinen syli lisää