Porin lahja maailmalle: parhaat patjat luonnonmateriaaleista

Porin lahja maailmalle: parhaat patjat luonnonmateriaaleista

Kaupallinen yhteistyö: Porin Villa & Peite


Se, että nukun nykyään yöni mukavasti kotimaisella ja puhtaalla patjalla, johtuu osin tapahtumista, jotka saivat alkunsa vuonna 1929.

Tuolloin eräs porilainen, nuorena leskeksi jäänyt kahden tytön äiti, Anna Hyry, otti Oulun Pikisaaressa villakehräämöä pyörittäviltä veljiltään haasteen vastaan ja alkoi pitää villanvaihtoliikettä kotikaupungissaan Porissa.

villaavillaa.jpg

Näin sai alkunsa Porin Villa & Peite.

Yritystä pyörittää nykyään Annan lapsenlapsenlapsi, Viinikan Antti puolisoineen. Heidän lisäkseen yritys työllistää Porissa viisi ompelijaa, varastotyöntekijän ja osa-aikaisesti toimistotyöntekijän. Porilaisten käsissä valmistuu futonpatjoja runkoineen, sijauspatjoja, peittoja, tyynyjä sekä muuta nukkumiseen ja rentoiluun liittyvää suomalaisena käsityönä, puhtaista, ekologisista raaka-aineista, ja vain vastuullisten yhteistyökumppanien kanssa.

Todellinen pitkän linjan perheyritys siis, jossa vietetään tulevana vuonna 90-vuotispäiviä.
Siinä ajassa niin hyvän unen vaaliminen, jatkuva uuden oppiminen kuin tavarantoimittajatkin ovat ehtineet tulla tutuiksi.

Minä tutustuin Villaan & Peitteeseen Simppelin seuraajien johdattamana.

P1010082.JPG

Viime talvena, Filipin ollessa vastasyntynyt ja nukkuessaan kaikki yöt kainalossani, oma termostaattini oli hormoneista ja pakkaskeleistä sekaisin: öisin vuoroin puin verskoja ja villasukkia, kohta taas riisuin ne. Perhepedissämme oli turvallisuussyistä vain ohut torkkupeitto, joka keräsi sähköä ja viimeisteli öiset kidutusherätykset rätisemällä sähköisenä.

Valittellessani kohtaloani Simppelin instassa, ja kysellessäni mistä voisin löytää kevyen, mutta lämpimän ja samalla hengittävän peiton, joka pitää vilun poissa, ei hiosta ja on vauvalle turvallinen, meni homma kuorolaulannaksi: Porin Villa & Peite, mene sinne! Ihmettelitte, miten en ollut heistä aiemmin kuullut ja kerroitte, kuinka teillä on sieltä hommattu maailman paras peitto, mutta myös tyyny sekä petari tai futonpatja, ja niin edespäin.

Oma peittoasiani selvisi sillä kertaa toista kautta, mutta tänä kesänä, kun uuden sängyn hankinta kymmenen vuotta vanhan jenkin tilalle alkoi olla ajankohtaista, kurkkasin porilaisten sivuille. Olin jo käynyt vakoilemassa mitä Villasta ja Peitteestä puhutaan netissä, ja törmännyt Salamatkustaja-Sadun kahteen postaukseen, Project Mama-Katjan kertomuksiin siitä, miten levottomasti nukkunut lapsi rauhoittui porilaisella patjalla ja vielä viimeisenä Kemikaalicocktailin Nooran pohdintoihin aiheesta nukummeko muovissa kun alla on vaikkapa vaahtomuovia sisältävä patja.

Pakkohan se oli päästä hypistelemään tuotteita, joiden eteen Satu oli nähnyt sellaisen vaivan, että raahasi niitä lähes kuudenkymmen kilon edestä lentokoneessa Suomesta kotimaahansa Islantiin! Jokin taika niissä on oltava.

Turusta Poriin on onneksi lyhyt matka, eikä tällä kertaa tarvinnut edes sinne asti lähteä. Villalla & Peitteellä on näyttelytiloja muutamassa paikassa ympäri Suomen, ja yksi sattumalta muutaman korttelin päässä kotoamme.

Turussa näyttelytila löytyy Sisustuksen Koodista Linnankadulta. Helsingissä, Oulussa, Kuopiossa ja Porissa on myös mahdollista päästä testaamaan. Lisää näyttelytiloja on tulossa.

villa ja peite showroom

Ja eiku löhöilemään ja testaamaan erilaisia patjoja ja sijauspatjoja, jotka kulkevat nimellä “kasettisijauspatja”.

Pötköttelykierroksen päätteeksi oli selvää, että mielikuvani “kaikki futonit ovat tosi kovia”, oli väärä. Aloin myös ymmärtää, että mitä te tarkoititte, kun sanoitte, että futonpatja on jämäkkä, mutta kroppaa tukeva.

Osa patjoista oli toki liiankin joustamattomia omaan makuuni: tuntui kuin olisi suunnilleen ruokapöydän päälle käynyt pitkäkseen. Mutta joukossa oli myös erityisesti ensimmäiseksi futoniksi suositeltu villaa ja luonnonkumia (ei siis öljypohjainen, huom!) sisältävä joustopatja, jota Villan ja Peitteen Antti meille suosittelikin. Ja siihen päädyimme.

Siihen jämäkämpään menoon jo tottuneille on tarjolla futonpatjoja kookoksesta, luomu- tai kierrätyspuuvillasta (oikein edullinen vaihtoehto!), villasta ja hevosenjouhesta. Futonpatjoja löytyy niin aikuisille, lapsille kuin vauvoillekin. Myös omien mittojen mukaan tehdyt patjat onnistuvat.

Kasettisijauspatja suojaa futonpatjaa ja sellaisen voi ostaa myös oman tavallisen patjan päälle.

Kasettisijauspatja suojaa futonpatjaa ja sellaisen voi ostaa myös oman tavallisen patjan päälle.

Futonpatjan käyttöikää kannattaa pidentää ja nukkumisolosuhteita säätää vielä lisää päälle tulevalla kasettisijauspatjalla, joita on neljää eri sorttia:

1. Nukkujan muotoon mukautuva luonnonkumista valmistettu kasettisijauspatja, jolla saa sänkyyn kaikkein eniten pintapehmeyttä.
2. Lämpöinen mutta hiostamaton villatäytteinen kasettisijauspatja.
3. Ilmava hevosenjouhitäytteinen kasettisijauspatja, jossa on toisena materiaalina ihana villa.
4. Luomupuuvillainen kasettisijauspatja, joka on viileä ja hyvä valinta varsinkin allergiselle.

Jokainen näistä neljästä sopii myös sellaisenaan minkä tahansa patjan päälle, eli alla ei tarvitse välttämättä olla futonia. Kasettisijauspatjakin riittää eristämään nukkujan mahdollisesti alla olevasta keinokuituisesta patjasta.

Jokaisen kasettipetarin päällisen saa irrotettua 40-asteen konepesua varten. Kasettisijauspatjan voi vielä erikseen suojata villaisella tai puuvillaisella patjasuojalla tai erityisesti lapsiperheille kehitetyllä PISU-suojalla.

Olin kuvitellut, että meille valikoituisi kasettisijauspatjaksikin luonnonkuminen, koska olemme tottuneet letkeään jenkkiin. Mutta ehei! Meille tulikin hevosenjouhitäytteinen.
Koska sängystämme oli tarkoitus saada perhepetien kuningatar, mitoiksi valittiin yhtä pitkä kuin leveä: kaksi kertaa kaksi metriä. Alla on puusälepohjainen pellavarunko.

Pientä päänvaivaa aiheutti se, että kun hevosenjouhisijauspatja sitten saapui, oli se jämäkämpi kuin näyttelytilassa koemakaamamme 80 senttiä leveä yksilö. Onneksi homma hoitui näppärästi parissa päivässä, kun Antti tuunasi rakennetta hieman ja nyt sänky on kuin meille tehty. Sillä se ON meille tehty! Minusta on ihanaa ajatella, että sänky kaikkine ihanuuksineen on juuri meidän tarpeitamme ja toiveitamme kuunnellen valmistettu. Sekin on kivaa, että koska sängyt tehdään mittatilaustyönä, ne eivät makaa missään varastossa, vaan saapuvat kotiin kannettuina, huumaavan raikkaina. Ensimmäiset pari viikkoa nuuhkin sänkyä aina makkariin astuessani. Ei mitään uuden auton tuoksua tai muovikäryä, vaan pelkkää puhtautta.

Osa raikkaudesta selittyy puhtailla raaka-aineilla ja loput sillä, että futon on sänky, joka hengittää. Aitoon futoniin käytetään vain luonnonmateriaaleja ja kaikki sen kerrokset ovat hengittäviä. Meidän sängyssämme lisäksi villa paitsi pehmentää patjaa, se lämmittää kosteanakin hiostamatta ja haihduttaa imemänsä kosteuden tehokkaasti. Kosteus ei siis varastoidu petivaatteisiin ja sänky pysyy mukavana ja puhtaana hiukan kuin itsestään.

Erilaisia kasettisijauspatjojen sisuksia. Meillä on tuo ylin, hevosenjouhta ja villaa.

Erilaisia kasettisijauspatjojen sisuksia. Meillä on tuo ylin, hevosenjouhta ja villaa.

Etukäteen jännitin sitä, että onko futonpatjan huoltaminen aikaavievää tai hankalaa. Onneksi se ei ole työlästä kuten olin vähän pelännyt. Patjaa ei tarvitse rullailla joka päivä. Riittää kun sen kääntää joko ylösalaisin tai ympäri samalla kun vaihtaa lakanat. Kääntellä patjaa silti tulee sen muutamasti kuussa, muuten sitä nukkuu ennemmin tai myöhemmin kuopassa. Ja koska ulos näitä raskaita patjoja ei ole helppoa viedä tuulettumaan, on imurointi aina välillä paikallaan.

Futonin alle käy rungoksi mikä tahansa sälepohjainen sänky, sellaisen alla ilma kiertää eikä patja homehdu. Me halusimme edelleen säilyttää makuuhuoneessa saman ilmeen, eli korkeahkon sängyn, joten runko valittiin sen mukaan. Futonilla ei siis tarvitse nukkua lattianrajassa.

poripori.jpg

Uuden sängyn mukana meille kotiutuivat myös villaiset peitot ja tyynyt. Olisi vähän hassua hommata hillittömän upea sänky parhaista materiaaleista, ja sitten kääriä itsensä keinokuitupeiton muoviin ja olla kuin marketin pakattu kurkku.

Senkin uhalla, että seuraava kuulostaa silkalta mainoslauseelta, sanon:
Kun en ole villapeittoni luona ollut nukkumassa, olen ikävöinyt sitä :D Villa on ihan uskomaton materiaali. Se lämmittää luihin ja ytimiin asti olematta lainkaa hiostava. Tuntuu kuin peitto säteilisi jotain taianomaista lämpöä.

Ei mutta, totuuden nimissä laadukkaat materiaalit kyllä huomaa. Villa & Peite käyttää vain luomulaatuista, ÖKO-TEX ja GOTS-standardit täyttävää, tutkitusti torjunta-ainevapaata puuvillaa, parasta ranskalaista mulesing-vapaata villaa ja luonnonkumi valmistetaan kumipuun maitiaisnesteestä. Kankaat taas teetetään EU-alueella ilman kemiallisia pehmennys-, antibakteeri-, palonesto- tai homeensuoja-aineita.

Koko komeus on ekologinen paitsi nyt, myös sitten hamassa tulevaisuudessa kun on aika erota: patjat voi halutessaan vaikka kompostoida.

Tässä kohtaa voisi luulla, että hintalapussa komeilee useampi tonni per patja, mutta kun käyt kurkkaamassa hintoja, saatat yllättyä siitä, miten edullista suomalainen käsityö tämän laatuluokan tuotteissa onkaan! Hyvät patjat ja petarit kestävät oikein hoidettuna useita vuosia, joten lopulta yhdelle yölle ei kovin kummoisia kustannuksia synny, joskin kertakirpaisu toki lompakossa tuntuuukin.

porin villa ja peite

Meillä sänky on ollut nyt parisen kuukautta. En ole ollut muuta kuin tyytyväinen.

Jännitin turhaan sitä, että kuinka jenkkisänkyyn tottuneena osaisin nukkua jämäkämmässä sängyssä. Voin rehellisesti todeta, että nukun tässä sängyssä paremmin kuin missään muussa. Tykkään siitä, että sänky on tukeva. Se ei nitise, heilu tai natise kun joku kääntää kylkeä. Kroppa saa kunnon tuen ja sen huomaa aamulla noustessaan: ei ole tarvinnut nukkuessa jännittää lihaksiaan kun sänky on hoitanut tukiasiat puolestani.

Ja jottei tämä olisi aivan epistä ja teistäkin joku onnekas pääsisi kokemaan villan tai puhtaan puuvillan ihanuudet, laitan arvontaan yhden vapaavalintaisen tyynyn.

Käy Villan ja Peitteen sivuilla kurkkaamassa, että mikä tyyny olisi unelmasi ja huikkaa se sitten tähän alle.
Osallistua voit 22.12.2018 klo 23.59 asti :)

Muista jättää vastauksen yhteyteen myös jonkinlainen yhteystieto.

Edit. voittaja on Kati Pitkänen!

Alekoodi kaikkiin tuotteisiin on voimassa tammikuun 2019 loppuun asti, ja on sormiruokaa. Sillä saat koko valikoimasta -5% kun teet tilauksen Villan ja Peitteen verkkokaupassa.

Ja kysy, jos mietit jotain tähän meidän sänkyyn liittyvää! Vastaan tosi mielelläni :)

Tee se itse -muovailuvaha

Tee se itse -muovailuvaha

Kolmas korvatulehdus kolmessa kuukaudessa: seuraavaksi putket? + refluksikuulumiset

Kolmas korvatulehdus kolmessa kuukaudessa: seuraavaksi putket? + refluksikuulumiset